keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kuiskaaja - The Silver Whisperer

Olen hyvä aloittamaan tauluja mutta lopettaminen on vähän pitkissä kantimissa. Minkäs sille voi kun inspiraatio tulee niin uutta on aina aloitettava.....No, nyt on sitten laitettu ihan varhaistuotantoani oleva taulu uuteen uskoon. Lopputuloksena tämä 

  Kuiskaaja - The Silver Whisperer

(koko 90X70)


Kuvatiedostoista jopa löytyi vanha kuva vuodelta 2009, kun olen pohjia maalannut, jotain sateenomaista muistaakseni tavoittelin.



Silloin oli korentokausi vahvasti päällä ja tuli tämmöinen vaalea hahmo ja vähän jotain tekstiäkin on näköjään liimattu päälle. Taulu meni kälyn kotiin vuosikausilainaan ja nyt vasta muistimme sen palauttaa mulle. Mulle tuli välittömästi tuunausfiilis, olin maalannut siipikuviot tarkasti ja halusin nyt vähän lisätä niihin korostuksia.


Aika monta ruutua....jokaikisen maalasin ja rajasin pariin kertaan, tavoittelin valon heijastumia pikkuruisista ruuduista...


Lisäsin myös jalat tälle korennolle ja rajasin muutenkin enemmän mustalla ja lisäsin valkoisella kiiltokohtia.


Sitten peittelin korennon paperinpalasilla ja roiskin värejä. Magentaa, burgundia, Windsor Blueta, valkoista. Siipien päistä roiskahtaa kimaltavia pisaroita.


Korennosta tulikin hopeinen ja se heläyttää metallisista siivistään jäätävät kastepisarat pois.


Sain toisenkin korentotaulun päätökseen, siitä oma postaus :D
 Kyl tää tästä (pääsee taas aloittelemaan vaikka mitä....)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.