keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Viola

VIOLA
2018
kanvas 27x35
akryyli
MYYTY


Toinen pieni pinkki taulu alulle. Pohjan maalaus ja ruutusuurennos.


Sitten vaan kerroksia pintaan.


Tässä välissä oli taiteilijalla kriisi, kun pää näytti epätodelliselta ja muutenkin värisävyt eivät tahtoneet tulla oikein. Opin sen, että ei kannata punaruskealla akvarellikynällä tämmöistä hahmotella, väri leviää helposti ja pian peuran ympärillä olikin ruskehtava 'sädekehä'. Oli pakko maalata tausta vielä kerran kokonaan pinkillä, ettei tule tuhruinen. Sitten homma lähtikin sujumaan taas.


Oi nuo pilkut <3




On muuten hankala saada pohjan sävy juuri oikein näihin kuviin.
 Lähimpänä todellista pinkki lienee neljännessä kuvassa. 

Tämän pienen taulun jälkeen tekeekin mieli maalata isolle pohjalle iso peura. Oli aika pienet pensselit tässä työssä, joten välillä jotain suurempaa. Pohjakin jo ostettu valmiiksi, saas nähdä mitä tulee....



perjantai 20. heinäkuuta 2018

Edith

EDITH
2018
kanvas 40x50
akryyli


Kesän toisessa 'maalausretriitissä' valmistui kaksi peurataulua. Tässä niistä isompi. Tykkään maalata makuullaan olevia peuroja, joten tämmöisen hahmottelin pohjamaalatulle kankaalle. Tyyli ja sävyt ovat hyvin paljon samat kuin kesäkuussa maalatussa Iiris-taulussa.



Koska mallikuvan peuran pää on hyvin vaaleasävyinen, vaati se monta erisävyistä kerrosta, jotta aluskarvakin kuultaa sopivasti läpi. Niinpä tahtoi helposti tulla liian tummaa ja harmaata, mutta sinnikkään yrittämisen jälkeen sävyt osuivat tarpeeksi kohdalleen. 



Yksi 'kipukohta' peuraa maalatessa on tuo yleensä hieman pörröisempi rinta. Siinä vaikeinta on maalata ne karvojen välit. Monesti vaatii useita kerroksia ja korjauksia ja hikipisaroita.



Olen alkanut nimeämään näitä peuroja ihan naisten nimillä, kauniilla vanhanaikaisilla. Tämmöisille pötköttäville peuroille on vaikea keksiä kivaa nimeä ja pelkkä 'Peura' tuntuu liian pliisulta. Kaunis nimi korottaa kauniin eläimen uudelle tasolle. 

torstai 19. heinäkuuta 2018

Veden välke


VEDEN VÄLKE
GLEAMING WATER
2018
kanvas 50 x 70 deep edge
akryyli


Pari vuotta sitten aloitettu taulu valmistui lopultakin. Eikä siinä ns. kauaa nokka tuhissut, kun päätin hylätä tavoitteeni tarkasta realismista ja aloin vetelemään maalia isolla pensselillä  ja palettiveitsellä. Rohkeus moiseen tuli edellisen Polku-taulun myötä.
Olipa vielä tallessa aloitusvaiheen kuviakin.


Kuvan olen itse lenkkipolun varrelta ottanut toissa keväänä.







Tämän vaiheen jälkeen taulu on ollut lattialla seinää vasten pystyssä ja ajatus keskeneräisyydestä on aina ohimennen ahdistanut. Nyt päätin nostaa sen telineelle ja kokeilla sitä ronskimpaa otetta.


Maalaus etenikin nopsaan ja maalasin jopa pohjasta väikkyvät kivetkin näkyviin.


Lopetusvaihe venyi ja venyi, kun vielä vähän tuota ja tuolta jne. Todella piti päättää, että kyllä se nyt on tässä. Nimeksi veden Välke, nimenomaan tuo vesi on tässä kuvassa kauneinta.  




keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Polku


POLKU 
THE PATH
2018, acrylics, canvas 30x30 deep edge
MYYTY


Kokeilumielessä tartuin palettiveitseen ja läiskin maalia kankaalle mallina itse otettu kuva metsäpolulta. Ensimmäinen vaihe näytti tältä, vieressä mallina ollut valokuva:


Muutaman viikon kypsyttelyn jälkeen jatkoin työtä. Käytin lattasivellintä ja joissain kohdissa myös pientä ja tarkkaa pienten viivojen lisäämiseksi.




Vaikeinta oli tässäkin maalaustyylissä heittää pensselistä irti ennenkuin tulee liian harkittua jälkeä. Jätin sen näin ja olen itse tähän oikein tyytyväinen. Varmasti maalaan metsiä lisää tällä tyylillä!