torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluisia kuvia


Tonttu kuutamolla. Pikamaalaus erään luokan seinälle viime jouluna. Pullopeitevärit ja musta kartonki. Jonniin verran liituväri. Inspiraation lähteenä Tonttu ja kettu -kirja (Karl Erik Forsslund; Harald Wiberg)

Muutama pikainen kortti piti sittenkin askarrella, vaikka päätin etten tänä(kään) vuonna tehtaile yhtään. Tässä yksi; kartonki+kellastunut sivu+kiiltokuva+vähän koristeellista paperia.
Niin ja yhden kortin laitoin postiin. Se oli tämmöinen:
Eli ihan ilman kortintekoa ei puhtaasti päästy tänäkään vuonna, mutta kortinteko onkin mukavampaa, kun niitä ei tarvitse tehdä 60.....Rauhallista ja rentouttavaa joulua!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Pakkotunnelmointia

Kyllä on taas niin kiirettä että ei kerkeä muuta kuin tunnelmoimaan ja haaveilemaan maalaamisesta. Näistä kuvista olisi ihana joskus maalata, vuosia sitten otettuja kuvia. Työn alla on eräs suuritöinen talvimaalaus, ehkä sen alkuvuodesta saan valmiiksi viimein. Paljon lunta ja oksia, tietty.
Jostain syystä tykkään kovasti paljaista puista ja oksista. Siispä nyt onkin kaunista ulkona, kun puut ovat lehdettömiä. Parasta on sentin kuurakerros ja kuutamokävely, kuulokkeissa Nightwishin Bless the Child. Semmoista keliä odotellessa, pianhan se on taas täysikuu!